Tanskandoggi

Historiaa ja nykypäivää


Tanskandoggin esi-isiä voidaan jäljittää todella pitkälle, sillä jo kreikkalaiset ja roomalaiset tunsivat ajokoiriensa lisäksi myös erään toisen metsästyskoiratyypin, molossin. Se oli ajokoiraa paljon suurempi ja jykevämpi ja sillä oli raskas, leveä pää, sekä neliömäinen kuono. Nämä koirat tunnettiin erityisesti siitä, että ne kävivät rohkeasti ja raivokkaasti villisikojen sekä muun suurriistan kimppuun. Kreikkalaiset tunsivat ne jo 600 eKr. Lisäksi oli selvästi havaittavissa molossien ja assyyrialaisten mastiffien sukulaisuussuhde, sillä mastiffeja on Niniven palatsin seinämaalauksen mukaan käytetty leijonanmetsästykseen ja sotakoirina jo vuonna 625 eKr. Aristoteleen aikana molosseja käytettiin myös paimenkoirina ja osa koirista levisikin eurooppaan alaanien, Attilan hunnien ahdisteleman paimentolaiskansan mukana. (vrt.rodun Italiankielinen nimi Alano).

Molossia pidetään mastiffi- ja doggityyppisten koirien alkuperäisenä kantamuotona, eikä tarkkaan tiedetä milloin niitä saapui mm. Englantiin. Todennäköisesti foinikkialaiset kauppiaat toivat niitä mukanaan käydessään tinakauppaa brittien kanssa.

Niihin aikoihin, kun roomalaiset valloittivat Britannian, oli englantilainen mastiffi jo niin vaikuttava, että koiria lähetettiin roomaan villieläinten taistelunäytöksiin. Lisäksi gallialaiset, kuten muutkin käyttivät näitä koiria sodassa.

1400-luvulla alettiin tuoda Englannista mantereelle metsästyskoiria; raskaita doggeja, sekä suuria vinttikoiria. Näitä risteytettiin raskaisiin mannermaisiin mastiffeihin, jotta saataisiin enemmän nopeutta ja ketteryyttä villisian ja karhun jahtiin. Suurin osa euroopasta oli tuohon aikaan pirstoutuneena moniin pieniin ruhtinaskuntiin ja varsinkin nykyisen Saksan alueen ruhtinaskunnat alkoivat jokainen kehittää "omaa" rotutyyppiään päämääränään suuri, voimakas, peloton ja kesyttämätön metsästyskoira, joka olisi aina parempi kuin naapurikunnan koira.

1500-luvulla ruhtinaskunnissa kasvatettiin koiria mahtavia määriä ja mm. Braunschweigin herttua osallistui vuosittaiseen metsästystapahtumaan vuonna 1592 600 koiransa kanssa. Suurimmat ja parhaimmat näistä ruhtinaskuntien koirista tunnettiin "kamarikoirina" eli eräänlaisina seurakoirina, joilla oli arvostettu asema hovissa. Nämä koirat elivät palatsien asuinhuoneistoissa ja samalla suojelivat isäntiään. Näillä koirilla oli typistämättömät korvat ja jalokivin koristeltuja kaulapantoja.

Toiseksi parhaimpaan koirakastiin kuuluivat hopeapantaiset linnaa ja omaisuutta vartioivat typistettykorvaiset koirat. Kolmas koirakasti oli varsinaiset typistettykorvaiset metsästyskoirat, jotka asuivat omissa kenneleissään oman henkilökunnan huolehtiessa niistä. Näillä koirilla ei tietenkään ollut minkäänlaista pantaa, mutta sen sijaan niillä oli jokaisella oma nahkainen suojapanssarinsa villisian torahampaita vastaan.

1800-luvulla jokaisessa ruhtinaskunnassa alkoi olla oma doggirotunsa, jotka saivat erilaisia rotunimiä, kuten Ulmerin doggi, Saupacker, Harzrude, tiikeridoggi, Saksan mastiffi jne. Kaikilla roduilla oli myös yhteinen yleisnimitys (ranskalaisen luonnontieteilijä Buffon 1700-luvulla mainitsema) Grand Danois-Suuri Tanskalainen. 1870-luvulla saksalaiset alkoivat ihmetellä miksi englantilais-saksalaista alkuperää olevalla rodulla oli Tanskaan viittaava nimi, joten he nimesivät vuonna 1880 koiran kansallisrodukseen ja antoivat sille nimeksi Deutsche Dogge. Nimi on säilynyt näihin päiviin asti samana, joskin muissa maissa rotu tunnetaan lähinnä tanskandoggina (Great Dane, Grand Danois).

Saksalaiset perustivat vuonna 1888 rotuyhdstyksen Deutche Doggen Club e.V (DDC), joka on Saksan vanhin alallaan ja jatkaa voimakkaasti toimintaansa yhä tänäkin päivänä.

1880-90-luvuilla saksalaiset keskittyivät jalostamaan rotua ja tuloksia alkoi näkyä. Berliinin koiranäyttelyssä 1880 pohjois-saksalainen Herra Messter esitti 32 tanskandoggiaan. Vuosina 1881,-83 ja -84 hän vei koiransa Lontooseen ja vuonna 1887 hän esitti Venäjällä Pietarin koiranäyttelyssä 22 doggia. Tietoisuus rodusta alkoi levitä. Rotu nautti suurta arvostusta myös kaukaisemmillakin mailla mm. Matabelemaan kuningas tarjosi yhdestä tanskandoggista kaksi vaunulastillista neekeriorjia ja niin paljon naisorjia kuin myyjä vain halusi... taru ei kerro, syntyivätkö kaupat.

Rotu jatkoi nousuaan ja 1900-luvun alussa olivat varsinaiset kultaiset vuodet. Saksasta loistavia verilinjoja mm. Englantiin ja USA:han, joissa rodun jalostus pääsi hyvin alkuun. USA:ssa perustettin the Great Dane Club of America 1889 ja aluksi kasvatustyö perustui puhtaasti saksalaisille verilinjoille 1930-luvulta muistetaan mm. Saksan tuontinarttu Efta v d Saalburg, joka tuotti useita erinomaisia jälkeläisiä ollen myös itse mitä voittoisin doggi.

Saksalaisten johtava asema kasvatustyössä päättyi toiseen maailmansotaan, jolloin suurin osa jalostusmateriaalista tuhoutui tai katosi. Nykysin Saksa on taas voimakkaasti mukana kasvatustyössä.

Skandinaviaan ja varsinkin Suomeen kulkeutui yksittäisiä yksilöitä keski-euroopasta 1920-luvulla, rotu vakiinnutti asemiaan muutamien innokkaiden henkilöiden toimesta ja 30-luvulla voitiin puhua jo pohjoismaiden tasokkaimmasta doggikannasta. Vuosien saatossa taso on kulkenut ylä- ja alamäkeä, mutta doggi on säilyttänyt kiinnostavuutensa. Matkan varrelle mahtuu monia huomattavia ja rotuun vaikuttaneita henkilöitä, mm Edmund Natunen, neiti Siiri Sunell, Maria Åkerblom ja rouva Ulla Magnusson vain muutaman mainitaksemme.

Suomen Tanskandoggi ry:n Jalostuksen tavoiteohjelma.
 

 

Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS