Historiaa ja nykypäivää

Tanskandoggin esi-isiä voidaan jäljittää todella pitkälle, sillä jo kreikkalaiset ja roomalaiset tunsivat ajokoiriensa lisäksi myös erään toisen metsästyskoiratyypin, molossin. Se oli ajokoiraa paljon suurempi ja jykevämpi ja sillä oli raskas, leveä pää, sekä neliömäinen kuono. Nämä koirat tunnettiin erityisesti siitä, että ne kävivät rohkeasti ja raivokkaasti villisikojen sekä muun suurriistan kimppuun. Kreikkalaiset tunsivat ne jo 600 eKr. Lisäksi oli selvästi havaittavissa molossien ja assyyrialaisten mastiffien sukulaisuussuhde, sillä mastiffeja on Niniven palatsin seinämaalauksen mukaan käytetty leijonanmetsästykseen ja sotakoirina jo vuonna 625 eKr. Aristoteleen aikana molosseja käytettiin myös paimenkoirina ja osa koirista levisikin eurooppaan alaanien, Attilan hunnien ahdisteleman paimentolaiskansan mukana. (vrt.rodun Italiankielinen nimi Alano).

Molossia pidetään mastiffi- ja doggityyppisten koirien alkuperäisenä kantamuotona, eikä tarkkaan tiedetä milloin niitä saapui mm. Englantiin. Todennäköisesti foinikkialaiset kauppiaat toivat niitä mukanaan käydessään tinakauppaa brittien kanssa.
Niihin aikoihin, kun roomalaiset valloittivat Britannian, oli englantilainen mastiffi jo niin vaikuttava, että koiria lähetettiin roomaan villieläinten taistelunäytöksiin. Lisäksi gallialaiset, kuten muutkin käyttivät näitä koiria sodassa.
1400-luvulla alettiin tuoda Englannista mantereelle metsästyskoiria; raskaita doggeja, sekä suuria vinttikoiria. Näitä risteytettiin raskaisiin mannermaisiin mastiffeihin, jotta saataisiin enemmän nopeutta ja ketteryyttä villisian ja karhun jahtiin. Suurin osa euroopasta oli tuohon aikaan pirstoutuneena moniin pieniin ruhtinaskuntiin ja varsinkin nykyisen Saksan alueen ruhtinaskunnat alkoivat jokainen kehittää "omaa" rotutyyppiään päämääränään suuri, voimakas, peloton ja kesyttämätön metsästyskoira, joka olisi aina parempi kuin naapurikunnan koira.
1500-luvulla ruhtinaskunnissa kasvatettiin koiria mahtavia määriä ja mm. Braunschweigin herttua osallistui vuosittaiseen metsästystapahtumaan vuonna 1592 600 koiransa kanssa. Suurimmat ja parhaimmat näistä ruhtinaskuntien koirista tunnettiin "kamarikoirina" eli eräänlaisina seurakoirina, joilla oli arvostettu asema hovissa. Nämä koirat elivät palatsien asuinhuoneistoissa ja samalla suojelivat isäntiään. Näillä koirilla oli typistämättömät korvat ja jalokivin koristeltuja kaulapantoja.
Toiseksi parhaimpaan koirakastiin kuuluivat hopeapantaiset linnaa ja omaisuutta vartioivat typistettykorvaiset koirat. Kolmas koirakasti oli varsinaiset typistettykorvaiset metsästyskoirat, jotka asuivat omissa kenneleissään oman henkilökunnan huolehtiessa niistä. Näillä koirilla ei tietenkään ollut minkäänlaista pantaa, mutta sen sijaan niillä oli jokaisella oma nahkainen suojapanssarinsa villisian torahampaita vastaan.
1800-luvulla jokaisessa ruhtinaskunnassa alkoi olla oma doggirotunsa, jotka saivat erilaisia rotunimiä, kuten Ulmerin doggi, Saupacker, Harzrude, tiikeridoggi, Saksan mastiffi jne. Kaikilla roduilla oli myös yhteinen yleisnimitys (ranskalaisen luonnontieteilijä Buffon 1700-luvulla mainitsema) Grand Danois-Suuri Tanskalainen. 1870-luvulla saksalaiset alkoivat ihmetellä miksi englantilais-saksalaista alkuperää olevalla rodulla oli Tanskaan viittaava nimi, joten he nimesivät vuonna 1880 koiran kansallisrodukseen ja antoivat sille nimeksi Deutsche Dogge. Nimi on säilynyt näihin päiviin asti samana, joskin muissa maissa rotu tunnetaan lähinnä tanskandoggina (Great Dane, Grand Danois).
Saksalaiset perustivat vuonna 1888 rotuyhdstyksen Deutche Doggen Club e.V (DDC), joka on Saksan vanhin alallaan ja jatkaa voimakkaasti toimintaansa yhä tänäkin päivänä.
1880-90-luvuilla saksalaiset keskittyivät jalostamaan rotua ja tuloksia alkoi näkyä. Berliinin koiranäyttelyssä 1880 pohjois-saksalainen Herra Messter esitti 32 tanskandoggiaan. Vuosina 1881,-83 ja -84 hän vei koiransa Lontooseen ja vuonna 1887 hän esitti Venäjällä Pietarin koiranäyttelyssä 22 doggia. Tietoisuus rodusta alkoi levitä. Rotu nautti suurta arvostusta myös kaukaisemmillakin mailla mm. Matabelemaan kuningas tarjosi yhdestä tanskandoggista kaksi vaunulastillista neekeriorjia ja niin paljon naisorjia kuin myyjä vain halusi... taru ei kerro, syntyivätkö kaupat.
Rotu jatkoi nousuaan ja 1900-luvun alussa olivat varsinaiset kultaiset vuodet. Saksasta loistavia verilinjoja mm. Englantiin ja USA:han, joissa rodun jalostus pääsi hyvin alkuun. USA:ssa perustettin the Great Dane Club of America 1889 ja aluksi kasvatustyö perustui puhtaasti saksalaisille verilinjoille 1930-luvulta muistetaan mm. Saksan tuontinarttu Efta v d Saalburg, joka tuotti useita erinomaisia jälkeläisiä ollen myös itse mitä voittoisin doggi.
Saksalaisten johtava asema kasvatustyössä päättyi toiseen maailmansotaan, jolloin suurin osa jalostusmateriaalista tuhoutui tai katosi. Nykysin Saksa on taas voimakkaasti mukana kasvatustyössä.
Skandinaviaan ja varsinkin Suomeen kulkeutui yksittäisiä yksilöitä keski-euroopasta 1920-luvulla, rotu vakiinnutti asemiaan muutamien innokkaiden henkilöiden toimesta ja 30-luvulla voitiin puhua jo pohjoismaiden tasokkaimmasta doggikannasta. Vuosien saatossa taso on kulkenut ylä- ja alamäkeä, mutta doggi on säilyttänyt kiinnostavuutensa. Matkan varrelle mahtuu monia huomattavia ja rotuun vaikuttaneita henkilöitä, mm Edmund Natunen, neiti Siiri Sunell, Maria Åkerblom ja rouva Ulla Magnusson vain muutaman mainitaksemme.

Rotumääritelmän löydät kennelliiton sivuilta alla olevasta linkistä. 

Rotumääritelmä kennelliiton sivuilla.

Sairaudet

Jokaisella rodulla on omat erityispiirteensä ja rotukohtaiset ongelmansa. Tanskandoggi on jättikokoinen rotu, yksi nopeakasvuisimmista ja kasvukäyrältään jyrkimmistä koiraroduista, siksipä kasvuiän ongelmista monet liittyvät luustoon.
Yksi rodun erikoispiirteistä on sen keski-ikä, joka on suhteellisen matala, reilun seitsemän vuoden tienoilla. Rodussa on kuitenkin useita yli kymmenen vuotiaita yksilöitä, eikä esim. näyttelykehien menestys lopu avoimeen luokkaan, vaan se jatkuu pitkälle veteraaneihin.
Monet terveydelliset ongelmat voidaan kartoittaa jo etukäteen, siksi pennun ostajan olisi hyvä kysyä tulevan pentunsa vanhempien terveystutkimustuloksia jotta hän voisi mieltää mahdolliset riskitekijät jo ennen ostopäätöstä.
Yleisimmät terveystutkimukset ovat olleet lonkkaniveldysplastiaa, kyynärniveldysplastiaa ja normaaleja silmäsairauksia vastaan tehdyt tutkimukset. Silmätutkimusten osalta on syytä muistaa, että ne ovat voimassa vain määräajan ja ne olisi uusittava parin vuoden välein.

LUUSTOSAIRAUDET
Hypertroofinen osteodystrofia
Osteochondrosis
Panosteiitti
Lonkkaniveldysplasia
Lonkkaniveldysplasiatilasto
SYDÄNSAIRAUDET
Kardiomyopatiat
Dilatoiva kardiomyopatia
Hypertrofinen kardiomyopatia
SILMÄSAIRAUDET
Ektropion
Entropion
MUUT SAIRAUDET
Vatsalaukun kiertymä

Luustosairaudet

Hypertroofinen osteodystrofia, HOD

Kasvuajan luustosairaus. Luuston, varsinkin luukalvojen kasvuhäiriö. Luultavasti tämä sairaus johtuu epätasapainoisesta ruokinnasta, mutta tarkkaa syytä ei ole selvitetty.

HOD ilmenee verenvuotona ja kalkkiutumina aivan luukalvojen alla, varsinkin ranteiden yläpuolella. Ulospäin sairaus näkyy lämpimänä turvotuksena kyynärluiden ja värttinäluiden alaosassa eli ranteiden yläpuolella.

Koira aristaa usein jalkojaan, ontuu, pahimmassa tapauksessa koira ei pysty edes seisomaan. Sairauteen liittyy useasti kuume ja yleiskunnon heikkeminen. Tämä sairaus on tyypillinen nimenomaan suurille, nopeakasvuisille roduille, yleinen esiintymisikä 3-6 kk.

Muutokset näkyvät röntgenkuvissa selvästi. Hoitona on ruokinta sekä vitamiinien ja kivennäisaineiden annon rajoittaminen. Jos kasvuhäiriön seurauksena värttinäluu alkaa taipua, ei hoitona ole muuta vaihtoehtoa, kuin nopeasti toteutettu leikkaus. Jos koira on yli 20 vk on hoitoennuste huono, koska silloin raajoilla ei ole enää "aikaa" suoristua.

Osteochondrosis, OD

Luusairaus,jossa nivelrustot eivät kypsy ja kasva normaalisti. Vamma aiheuttaa kipua ja ontumista. OD on kasvavalla eläimellä esiintyvä häiriö nivelpinnoissa.

Tautia esiintyy nopeakasvuisilla yksilöillä. Vika on saatu syntymään kokeellisesti liikaruokinnalla, mutta siihen saattaa olla myös perinnöllisiä taipumuksia, koska nopeakasvuisuus on perinnöllistä, joten alttius kasvuhäiriöihin on periytyvää

Sairaus voidaan todeta röntgenkuvasta, jossa se ilmenee nivelessä näkyvinä rustovaurioina. OD ilmenee yleisimmin olkanivelessä, kyynärnivelessä ja polvi- ja kinnernivelessä. Se voi esiintyä myös selkä- tai kaularangassa, jolloin nikamien välinen yhteys huononee.

Kaulanikamien kasvuhäiriöön liittyy helposti hermo-ongelma, ns. Wobbler-ilmiö, lähinnä liikehäiriöitä, huojuntaa, kompastelua ja suuntavakauden kadottamista ensin takaraajoissa.

OD:n koiran omistaja huomaa usein pennun liikkeistä, se ei tasapainota raajojaan tasaisesti. Sairauden vakavuusaste ratkaisee hoitomuodon ja paranemisennusteen, joka vaihtelee yksilöittäin. Huomattava osa olkanivelessä esiintyvistä muutoksista kasvuaikana paranee ilman leikkausta.

Tähän sairauteen luetaan usein myös kyynärnivelen kasvuhäiriö eli kyynärnivel dysplasia, joka voidaan todeta jo puolivuotiailla pennuilla. Nivel alkaa aristaa ja turpoaa ja koira ontuu. Varhaisessa vaiheessa vika voidaan vielä leikata melko hyvin tuloksin. Uusimpien saksalaisten tutkimusten mukaan kyynärniveldysplasia on seurausta epätasaisesta kasvusta ja nivelen epätasaisesta muotoutumisesta ja tämän vaivan suhteen varsinkin ympäristötekijät ovat erityisen tärkeät.

Myös kyynärniveliä on alettu viime vuosina tutkia röntgenkuvauksin ja virallisin lausunnoin - tulokset ovat olleet hyvin positiivisia, tutkituilla vain muutamilla on ollut kyynärnivel muutoksia.

Virallinen arvosteluasteikko:
0 = ei muutoksia,
1 = lievät muutokset,
2 = kohtalaiset muutokset
3 = voimakkaat muutokset

Panosteiitti

Suurikokoisiksi kasvavien koirien kivulias sairaus. Kipu iskee pitkiin putkiluihin ja aiheuttaa tyypillisesti ontumista, joka voi olla huomattavaa ja kestää pari viikkoa, minkä jälkeen toinen raaja tulee kipeäksi. Vaiva voi kiertää raajasta toiseen vuorotellen (vrt. engl. kielinen nimi Wandering lameless).

Röntgenkuvat näyttävät,että sairaan luun ydinontelo on tiiviimpi kuin normaalisti. Koira usein aristaa luitaan, kun niitä kokeillaan. Panosteiitti voi vaivata koiraa 2 kk iästä 2 - 2,5 vuotiaaksi.

Ennemmin tai myöhemmin se aina paranee itsestään. Sairautta ei ole vielä selvitetty tarpeeksi jotta tiedettäisiin sen syy, arvailuja on esitetty jos jonkinlaista infektioista immunologisiin sairauksiin. Hoitona on usein kokeiltu antibiootteja ja kipulääkitystä.

Lonkkaniveldysplasia

Kasvuhäiriö, joka tarkoittaa sitä, että lonkkamaljakko on joko toiselta tai molemmilta puolilta liian matala. Se ei silloin tue riittävästi reisiluun päässä olevaa nivelnastaa, joka vähitellen epämuodostuu. Vaikea-asteisessa lonkkaniveldysplasiassa koiran on vaikea nousta seisomaan, se vinkuu usein noustessaan ja sen takajalat ovat lepäämisen jälkeen jäykät.

Vaikea-asteisen dysplasian ennuste on heikko. Lonkkaniveldysplasiaa pidetään pieneltä osin perinnöllisenä vikana, mutta ympäristötekijöillä ja kasvuajan ruokinnalla on suurin merkitys vaivan syntyyn. Ensisijaisesti ruokinta ja liikunta pitäisi saada kasvavalla koiralla täysin oikeaksi. Jalostukseen käytettävät koirat yleensä kuvataan yli vuoden vanhoina (suurilla roduilla kuvausiän soisi olevan vanhemman, sillä lonkissa esiintyy nuorella koiralla vielä ns. löysyyttä) ja röntgen kuvat menevät Suomen Kennelliittoon arvostelulausuntoa varten.

Sydänsairaudet

Kardiomyopatiat

Sairaus, johon liittyy sydänlihaksen väsyminen ja hajoaminen, (joka ei ole infektion aiheuttamaa), tavataan koirilla monessa muodossa: sydänlihaksen ohentumisena ja onteloiden laajentumisena (dilatoiva kardiomyopatia) tai sydänlihaksen paksuuntumisena (hypertrofinen kardiomyopatia). Lisäksi yhtä muotoa voidaan sanoa traumaattiseksi kardiomyopatiaksi. Sitä todetaan mm. vakavien esim. liikenneonnettomuuksissa syntyneiden ruumiinvammojen jälkeen, äkillisissä vatsavaivoissa, suurten leikkausten jälkeen ja kiputiloissa. Sitä voi esiintyä millä rodulla tahansa.

Myös monien sairauksien seurauksena voi kehittyä sydänlihaksen sairauksia, jotka yleensä paranevat, jos perussyy korjaantuu. Sydämen tutkimus olisi tehtävä varhaisessa vaiheessa, jolloin jos kysymyksessä eivät ole sydämen synnynnäiset korjaamattomat viat, on parhaat hoitomahdollisuudet. Tutkimukseen kuuluu EKG:n otto, röntgen- ja ultraäänikuvaus.

Dilatoiva kardiomyopatia

Tässä sairaudessa sydän on laajentunut ja sen seinämät ohentuneet. Sydämen toiminta tulee tehottomaksi, mikä aiheuttaa vasemmanpuoleisessa toimintahäiriössä verentungoksen keuhkoihin ja siitä seuraa turvotusta nesteestä ja se vaikeuttaa hengitystä sekä aiheuttaa yskää. Jos sydämessä on oikeanpuoleinen toiminnan vajaus kertyy neste silloin vatsonteloon.

Usein näyttää siltä, että koira sairastuu tähän nopeasti. Oireita ovat mm. yskiminen, koira hengästyy nopeasti, laihtuu, suorituskyky heikkenee ja vatsa saattaa turvota nesteen kerääntymisestä. Tästä sairaudestatutin on nk. "jättirotujen" CM, tätä tavataan uroksilla enemmän kuin nartuilla ja tyypillisin esintymisikä on 2-5 vuotta.

Hypertrofinen kardiomyopatia

Tämä muoto on harvinainen ja kliinisesti vaikea diagnosoida, se saattaa olla syynä oudoissa äkkikuolemissa tai anestesiakuolemissa.

Silmäsairaudet

Ektropion

Ektropion eli luomiköyry tarkoittaa sitä, että alaluomi riippuu selvästi ja siitä muodostuu tasku, johon kerääntyy helposti kaikenlaista likaa, joka ärsyttää silmän sidekalvoa. Silmät alkavat punoittaa, ne ärtyvät ja niistä vuotaa vettä. Vika voidaan ja se pitää leikata, jos se selvästi kiusaa koiraa. Leikkauksesta on tehtävä merkintä rekisterikirjaan. Valitettavasti ektropion on joillakin roduilla yleisesti esiintyvää, joten on syytä tarkastella hankittavan pennun silmiä.

Entropion

Entropion eli luomikouru on luomiköyryn vastakohta. Entropionissa osa ala- ja mahdollisesti yläluomestakin on kiertynyt sisäänpäin. Se sijaitsee useimmiten ulommassa silmäkulmassa, jolloin silmäluomen karvainen iho joutuu silmän sidekalvoa ja mahdollisesti myös sarveiskalvoa vastaan. Pennusta lähtien koiran silmät ovat ärtyneet ja niistä vuotaa runsaasti vettä ja jopa rähmää. Tämäkin vaiva on parannettavissa vain kirurgisesti.

Muut sairaudet

Vatsalaukun kiertymä

Vatsalaukun kiertymä ei ole yksin tanskandogin ongelma vaan siitä kärsivät myös useat pienemmätkin koirarodut. Kiertymä on vakava ja välittömästi eläinlääkärin hoitoa vaativa äkillinen sairaustapaus. Vatsalaukun kiertymän aiheuttaa kaasun kertyminen koiran vatsaan, mikä saattaa saada sen kiertymään ja salpaamaan kaasun paikalleen. Tällöin vatsalaukku laajenee näkyen pullistumana koiran kyljestä viimeisten kylkiluiden kohdalla.

Koira on rauhaton, hermostunut ja se yrittää oksentaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Vatsalaukun kiertymä on aina hengenvaarallinen ja tärkeintä on yrittää nopeasti toimittaa koira hoitoon riittävät operointiresurssit omaavalle eläinlääkärille. Ensiapuna käytetään usein esim. parafiiniöljyä tasaamaan vatsassa esiintyvää "kuohuntaa". Onnellisissa tapauksissa kiertyminen on vielä niin alkuvaiheessa, että eläinlääkäri voi purkaa kaasuuntumisen koiran letkuttamisella eli ujuttamalla letkun ruokatorvea pitkin vatsalaukkuun asti ja näin saadaan kaasu purkautumaan ulos.

Joillakin koiran ruokailutottumuksilla saattaa olla vaikutusta kiertymäherkkyyteen, joten yleensä suositellaan koiran päivittäisen aterian jakamista vähintään kahteen annokseen, riittävän ruokalevon takaamista ja koiran liiallisen vedenkulutuksen hillitsemistä.

Tiettyä syy-yhteyttä on havaittu myös koiran stressitilanteiden ja kiertymien esiintymisien välillä. Kiertymällä on ikävä taipumus uusiutua helposti, joten eläinlääkärin antamia jälkihoito-ohjeita on syytä noudattaa.